Olen Heidi Kontiokari, 44-vuotias ammattijärjestäjä Oulun seudulta. Tarjoan järjestämispalveluja sivutoimisesti. Jo lapsesta asti olen nauttinut siitä, että saan laittaa asioita ja tavaroita järjestykseen. Aikaisemmalta koulutukseltani olen maatalous- ja metsätieteiden maisteri ja luonto-ohjaaja. Vapaa-ajallani tykkään käydä tanssitunnilla ja hevostallilla sekä liikkua luonnossa. Ympäristöasiat ovat minulle tärkeitä. Vastuullisuuden huomiointi on luontevaa myös toimiessani ammattijärjestäjänä.
Järjestäjänäsi olen palvelualtis, kuunteleva ja empaattinen. Toisten auttaminen motivoi minua ja teen työni huolellisesti. Olen käyttänyt lukuisia tunteja erilaisten kotien järjestämiseen. Olen myös käynyt läpi useita muuttoja, lapsiperheen ruuhkavuodet ja työuupumuksen sekä omat tuskailuni tavaroiden kierrättämisen kanssa, joten minulta löytyy näkökulmaa näihinkin tilanteisiin.
Olen Suomen Ammattijärjestäjät ry:n jäsen ja sitoutunut noudattamaan ammattijärjestäjän toimintaa ohjaavia sääntöjä. Toimin luottamuksellisesti ja pidän salassa asiakkaan henkilökohtaiset asiat.
Koti on mielestäni tärkeä paikka, jossa tulisi voida hyvin ilman jatkuvaa taistelua kaaosta vastaan ja jossa kaikelle tärkeälle on tilaa. Haluan auttaa muitakin saamaan hallinnan tunteen tilaan, tavaroihin ja elämään.
AMMATILLISET KOULUTUKSET
Yrittäjyyden ammattitutkinto (2024)
Ammattijärjestäjä / Professional Organizer (2023)
Luonto-ohjaaja (2022)
Terveysmetsäopas (2020)
Maatalous- ja metsätieteiden maisteri (2004)
MUUT
Hygieniapassi (2020)
Ensiapu 1 (voimassa 6/2025)